Uusi koulurakennus Hämeenlinnassa tavoittelee neljän tähden Rakennustiedon ympäristöluokitusta

Lokakuussa valmistuva Hämeenlinnan Yhteiskoulun uudisrakennus on ensimmäinen suomalainen kohde, jossa on käytetty Ecophonin uusia CarbonLow-valikoiman akustiikkalevyjä. Vähähiiliset alakattolevyt valmistetaan Forssassa kierrätyslasiraaka-ainetta ja uusiutuvaa energiaa hyödyntäen.

Hämeenlinnan Yhteiskoulun kolmikerroksinen uudisrakennus käsittää opetustilat, kirjaston, nuorisotilat, piha-alueen ja liikuntahallin. Rakennusliike Lapti Oy:n KVR-hankkeena toteuttama koulukokonaisuus on mitoitettu noin 900 oppilaalle ja 100 työntekijälle. Arkkitehtipalvelu Oy:n suunnittelema uusi koulu ja liikuntahalli otetaan käyttöön kevätlukukaudeksi 2025.

Tähtäimessä neljän tähden Rakennustiedon ympäristöluokitus

Koulun uudisrakennukselle haetaan neljän tähden eli toiseksi korkeinta Rakennustiedon ympäristöluokitusmerkkiä. Rakennustiedon ympäristöluokitus (ent. RTS-ympäristöluokitus) on Suomen oloihin kehitetty ympäristöluokitus, joka varmistaa rakennukseen mm. energiatehokkuuden, kosteudenhallinnan, sisäilman sekä ylläpidon kannalta kestävät ratkaisut. Suomesta löytyy tällä hetkellä 17 koulua, jotka ovat saavuttaneet neljä tähteä Rakennustiedon ympäristöluokituksessa.

”Meillä on vahva kokemus sekä koulurakentamisesta että ympäristöystävällisten ratkaisujen hyödyntämisestä. On hienoa toteuttaa hanketta yhdessä Hämeenlinnan kaupungin tilapalveluiden kanssa, joilla on myös kunnianhimoa toteuttaa kestävä kokonaisuus. Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu alan parhaat käytännöt ja panostettu kouluympäristössä hyvin kestäviin materiaaleihin. Osoituksena onnistumisestamme on tuleva Rakennustiedon neljän tähden ympäristösertifiointi”, kertoo rakennuttajapäällikkö Arttu Similä Rakennusliike Lapti Oy:stä.

Ympäristötavoitteet tärkeä osa hanketta

Hämeenlinnan kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä, mikä näkyy myös tilojen rakennuttamisessa. HYKin uudisrakennus ja liikuntahalli ovat A-energialuokkaa ja niissä hyödynnetään mm. älykästä LED-valaistusta, maalämpöä, aurinkoenergiaa ja poistoilman lämmöntalteenottoa. Lisäksi tilojen monikäyttöisyys ja korkeaksi suunniteltu käyttöaste tuovat tehokkuutta niin energian kuin huoltotyön näkökulmasta.

”Rakennushankkeissamme keskeisiä periaatteita ovat elinkaaren maksimointi, muuntojoustavuus, energiatehokkuus, resurssiviisaus, kustannustehokkuus sekä rakentamisen laatuun liittyvät kriteerit tilojen turvallisuuden ja terveellisyyden suhteen. On hienoa, että voimme julkisena rakennuttajana näyttää esimerkkiä – etenkin kun kyseessä on koulukohde”, toteaa rakennuttajainsinööri Antti Mustajärvi Hämeenlinnan kaupungin tilapalveluista.

Kestävät rakennusmateriaalit apuna tavoitteiden saavuttamisessa

Rakennusalan osuus maailmanlaajuisista CO2-päästöistä on noin 40 prosenttia, ja materiaalivalinnoilla on merkittävä rooli rakennuksen elinkaaren kokonaisvaikutuksissa. Kun koko alalla on tarve pienentää ympäristöjalanjälkeään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on raskaiden materiaalien, kuten teräksen ja betonin, ohella kiinnitettävä entistä enemmän huomiota myös kevyempien rakenteiden optimointiin.

”Alakattourakoitsijana haluamme tarjota hankkeisiin laadukkaita ja ympäristövastuullisia tuotteita. HYKin tapauksessa valintaan vaikutti se, että Ecophonin akustiikkalevyillä on erinomaiset tekniset ominaisuudet, todennetusti pienet ympäristövaikutukset ja ne valmistetaan lähellä Forssassa”, sanoo Sisustus-Nummi Oy:n ja Rakenne-Tikka Oy:n Tampereen ja Helsingin yksikköjen päällikkö Markku Hietikko.

Hämeenlinnan Yhteiskoulun uudisrakennus on Suomen ensimmäinen rakennushanke, jossa on käytetty alakattoihin huomattavan vähähiilisiä Ecophon CarbonLow-tuotteita. EPD-ympäristöselostein vähähiiliseksi todennettu valikoima valmistetaan Forssassa biokaasulla, mikä pienentää tuotteiden ilmastovaikutuksia keskimäärin 35 % vakiotuotteisiin verrattuna. Esimerkiksi Suomen myydyimpiin alakattotuotteisiin kuuluvan Ecophon FocusTM A -akustiikkalevyn CarbonLow-version hiilijalanjälki on tuotteen koko elinkaaren aikana vain 1,5 kgCO2eq./m2 (LCA-vaiheet A1–C4).

”Ecophon on käyttänyt jo 1990-luvulta saakka tuotteidensa raaka-aineena vähintään 70-prosenttisesti kulutuksen jälkeistä kierrätyslasia. Forssan tehtaan edistyksellisten tuotantomenetelmien ansiosta pystymme nyt tarjoamaan samat akustiset ja tekniset ominaisuudet entistä pienemmin ympäristövaikutuksin”, sanoo Commercial Manager Virpi Villa-Peltonen Ecophonin Suomen liiketoimintayksiköstä.

Ecophonin akustiikkalevyjä asennettiin Hämeenlinnan Yhteiskouluun kaikkiaan 3 840 m2, joista CarbonLow-valikoiman osuus oli 2 600 m2.

Hyvä akustiikka tukee muuntojoustavuutta ja elinkaaritehokkuutta

Kun akustiikka huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa, tilojen käytännöllisyyden, toimivuuden ja viihtyisyyden kanssa ei tarvitse tehdä kompromisseja jälkikäteen.

”Toimivalla ääniympäristöllä on iso merkitys rakennuksen käyttöasteen ja elinkaaren kannalta. Ääntä vaimentava alakatto on tärkein seikka, mutta usein tarvitaan myös seinäakustiikkaa. Jos havaitsemme urakkaneuvottelussa, että akustiikkaan ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota, otamme asian esiin. Jälkikäteen akustointi on aina kalliimpaa”, Markku Hietikko huomauttaa.

”Verifioidusti vähähiilinen valikoima Ecophonin asiakkaille mahdollisuuden toteuttaa vähäpäästöisempiä, elinkaaritehokkaita hankkeita. Kaikilta valikoiman tuotteilta löytyy ympäristöselosteen lisäksi mm. M1-luokitus, pronssitason Cradle to Cradle 4.0 -sertifikaatti ja Avainlippu-tunnus”, Virpi Villa-Peltonen sanoo.

Ecophonin tiedote aiheesta 21.10.2024

Lue lisää Rakennustiedon ympäristöluokituksesta >

Ecophonin tuotteet ovat mukana myös Rakennustiedon Tuotetieto-palvelussa ja ne löytyvät Tuotetiedon hausta >

Lue lisää Tuotetiedosta >

Haluatko lisätietoja Tuotetiedosta? Ota yhteyttä!

Voit varata haluamasi ajan kalenterista tai olla yhteydessä Jukkaan tai Esaan!

Jukka Inkinen, myyntipäällikkö
040 505 7977, jukka.inkinen@rakennustieto.fi
Varaa aika kalenterista >

Esa Putkonen, myyntipäällikkö
044 3635 752, esa.putkonen@rakennustieto.fi
Varaa aika kalenterista >

< Takaisin blogiin